Pieni päivitys

Blogi on viettänyt elotonta aikaa pitkät tovit, ja saattohoito jatkunee tämän viestin jälkeenkin. Viimeisen merkinnän jälkeen olen viettänyt pääsiäisen Sevillassa, porukat käväisivät, Berliini tuli nähtyä 70 baskin kanssa, lopuksi reissattiin Etelä-Espanjaa Maijan kanssa. Lisäksi tapahtumia lähiseudulta tietenkin. Lisäksi nykyään sujuu jo opiskelu, tehtävänannon ymmärtäminen helpottaa, eli aikaa täytyy myös harkkatöille jakaa. Eli sanalla sanoen ei jaksa, ei pysty. Mieluiten sitä lähtee biitsille, kuin koneella näpyttää. Tosin toukokuun loppupuolelta asti on hajottanut, vettä on tullut enemmän tai vähemmän joka päivä. Helpompi toisaalta lähteä, kesäkuun 26. on lento takaisin kotosuomeen. Sitten näemme, tai sitten emme.

Arantzazu

Viimein koitti päivä odotetun excursion, ajankohta tosin oli siirtynyt viikolla myöhemmäksi yleislakon seurauksena. Tästä syystä vaihtareita oli paikalla vain minä ja Tuuli, saksalaiset olivat jo menneet mailleen. Matkalle lähti myös kasa paikallisia, joiden seuraava harjoitustyö kohdistuisi kyseiselle alueelle. Meillä ei ollut mitään käsitystä minne olemme matkalla, tai mikä meitä odottaisi, opettajamme oli ainoastaan kehunut aluetta näkemisen arvoiseksi. Ja kuka mitään syitä excursiolle kaipaakaan.

Perillä meitä odotti varsin erikoinen näky; keskellä vuoriston autiutta oli kirkko, pieni luostari sekä monilta osin upouusi konferenssikeskus. Alueen historia ajoittuu vuoteen 1468, jolloin Neitsyt Maria ilmestyi pappi Baltzategille kyseisellä paikalla. Pappi löysi kohtaamisen jälkeen Mariaa esittävän patsaan pusikosta ja näin ollen oli luonnollista rakentaa, ensin varsin vaatimaton, myöhemmin lukuisia kertoja uudistettu, kirkko pyhän reliikin majapaikaksi.

Kuvissa näkyvä kirkko vihittiin käyttöön 1952, suunnittelutyöhön osallistui kilpailun voittaneen arkkitehdin lisäksi lukuisia paikallisia taiteilijoita. Lopputuloksen kauneutta arvostaakseen pitää kuulemma ymmärtää baskien mielenlaatua, me emme Tuulin kanssa ilmeisesti ole viettäneet vielä tarpeeksi aikaa baskimaassa, lopputulosta kun lähinnä voisi kuvata termillä ¡Qué raro! tarkoittaen Onpas outo.

Maisemaa kelpasi katsella, tarkkasilmäisille taasen tutkittavaa, kukkulan laelta on löydettävissä tuttu symboli.


Vaalella kivellä verhottu osuus oli uutta, rakennus toimii lähinnä kokous, tms. käytössä, eivät vielä itsekään ihan tiedä.

Pimeän käytävän jälkeen pääsimme retken ehdottomaan kohokohtaan,

Parkkitasanteen alle muodostui neljä "tilaa" jotka aukenivat upeaan maisemaan. Tiloja on käyttänyt kuulemma paikallinen taiteilija, mutta täysin tyhjänä ne kuitenkin olivat, lukuunottamatta seinillä näkyviä iskulauseita ja nimikirjailuja. Paikallisten harkkatyönä on muuntaa tilat näyttelykäyttöön. Haastavaa, sillä harva taideteos voi kilpailla avautuvan maiseman kanssa.

Tämän jälkeen olikin hieman ristiriitaiset tunteet kirkkoa kohtaan, jota opettajamme kehui upeaksi ja uniikiksi koko maailmassa. Selvä.

Jostakin syystä koko ajan kirkon näkyessä sitä vain mietti miten kipeää olisi lentää pahki kivipintaa.

Alttaritausta oli kirkon parasta antia, keskipisteessä jo aiemmin mainittu ~30 cm Neitsyt Marian patsas. Samaten on huomioitavissa ylintä ikkunaa varten tehty viiste yläpohjan alapinnassa.

Piikkikivipinta hieman erottui kokonaisuudesta, sekä hyvässä että pahassa. Paikan rauhasta nauttimista hieman hankaloitti viereinen rakennustyömaa, hotellihan siinä oli valmistumassa. Se on sitä nykyaikaa.

Kongressikeskuksen vieressä oli varsin hyvämassainen kaunotar, hiljentymistilana lähinnä toimiva. Sisällä oli kuultavissa mystistä messuamista, taisi tosin olla kauttimista lähtöisin.

Lopuksi tietenkin muistutus eräästä kiistämättömästä tosiseikasta.

Paluumatkalla tutustuimme Pelota Vasco-peliareenaan, kyseessä on kansallispeli, jossa lyödään paljaalla kädellä kumipalloa seinään.

Kyllä moisella tilaohjelmalla kelpaa.


Kylästä löytyi myös esimerkki espanjalaisesta hirsirakentamisesta, vanha asema oli muutettu kirjastoksi ja kylkeen oli liitetty lähinnä hissi/porras/vessa-palvelut tarjoava lisäosa. Paikalliset ihmettelivät suuresti arkkitehtiopiskelijoiden intoa kuvata rakennusta, jota he pitivät hyvin rumana. Tietyt asiat eivät muutu, oli maa mikä tahansa.

Lopuksi kukkasia niille jotka niitä arvostavat.

Zaragoza

Ja sitten hieman lisää syitä miksi blogi laahasi pahasti; matka Zaragozaan. Kaupungissa järjestetään kansainvälinen expo kesä-syyskuun välillä, ja rakennustyöt olivat täydessä käynnissä expo-alueella. Alueen suunnitteluun ovat sekaantuneet muun muassa Calatrava ja Zaha Hadid. Mielenkiinnolla lopputulosta odottaen siis. Ikäväksemme emme päässeet itse työmaa-alueelle, turvatoimet olivat epä-espanjamaisen tiukat.


Sinne vain uhkarohkeasti sumuun sitä mentiin.


Ei sitä aina voi onnistua, arkkitehtikaan.



Silloistaan mies tunnetaan, tosin vielä hieman kesken.




Zaha Hadidin lupaavan oloinen silta/näyttelyrakennus oikeanpuoleisena.


Alex oikeaoppisesti uhmaa järjestelmää arkkitehtuurin ollessa toisessa vaakakupissa.



Expo-alueen jälkeen olikin vuorossa itse kaupunki, ohessa tunnelmia pääaukiolta.


Aukion kupeessa oli tietenkin suurikokoinen kirkko, täällä reliikkinä ei ollutkaan tylsää patsasta tai luunsirua, vaan kokonainen pylväs, jonka päällä Neitsyt Maria ilmestyi hengen miehelle aikoja sitten. Itse pylväs tosin oli piilotettu ympäröivän kappelin rakenteisiin, ainoastaan pieni kurkistusreikä itse pyhään kivipintaan oli näkyvissä, jota sitten käydään huulilla koskettamassa.


Zaragozasta löytyy jokaiselle jotakin, niin 140+ senttiselle tytölle Chihuahuasta Meksikosta kuin saksalaisjyrmyllekin.



Viimeinen kohde matkalta, arabien jälkeensä jättämä linnake. Sisäänpääsystä myöhästyimme ainakin viisi minuuttia. No, pitänee tulla tänne uudestaan kesäkuussa.



Ryhmittymämme kokonaiskuvassa.



Iltavalaistuksessakin oli varsin hienoinen alue.




Lopuksi vielä hieman toisenlainen iltavalaistus verrokkina. Ilmankos sitten kestikin toista tuntia päästä ulos kaupungista ja vieläpä oikeaa tietä pitkin. Eivät ole opasteet ihan loogisimmasta päästä tässä maassa, paitsi tietenkin jos haluaa mennä aivan muualle kuin ensin aikoo.

Karnevaaliaika

Jottei varmasti käy aika pitkäksi ihmisillä täällä, oli vuoro karnevaalien. Baskimaan sovellutus on n. 5 päivää kestävä vapaamuotoinen juhlinta, jolloin ihmiset pukeutuvat naamiaisasuihin ja vain hilluvat tai hieman virallisempaa toimintaa halutessaan osallistuvat marsseihin, jotka kulkevat ympäri kaupunkia. Kraken olisi ollut täällä kova sana, mutta koska puku ja toinen osa kehoa on muualla, täytyi tyytyä vain tarkkailemaan asioita objektiivisella tyyneydellä.

Sunnuntain päiväspesiaali oli musiikkikulkueet. Aina yhden temaattisesti samankaltaisesti pukeutuneen rytmiryhmän edellä kulki mökävaunu (auto) ja musiikki (järkyttävä teknojumputus yleensä) oli varsin suurella (korviin otti). Kuvan tuiman näköinen pikkupoika oli tanssiotteissaan ilmiömäinen, mikäli tanssija olisi ammatti, voisin povata menestystä sillä saralla.

Tyylejä oli löydettävissä moneja, etnisestä...

Aina amerikkatyylittelyyn...

Puhumattakkaan näistä, poikapolo taitaa vain olla väärällä mantereella.

Seuraavana päivänä mentiin porukalla, lähinnä italialaisia...kivvaa, Tolosaan. Ja nyt tarkoitan baskimaan Tolosaa, eli sitä Ranskassa olevaa kopiota. Kaupungin festivaalit ovat alueellinen kuuluisuus, kyseessä on kuulemma kaikista suurin ja kaunein.

Kadut odottivat malttamattomana juhlivaa kansaa

Jota paikalle alkoi kerääntyäkin, jotkut toivat mukanaan myös isäntänsä.

Kulkue, ilman sitä ei voi olla.

Iltasella oli lisäksi konsertti, ja musiikkina, ette arvaakaan, ysäriteknohittejä.

Ja aamusta tulikin sitten vieraita kylään, pikavisiitille, mokomat.