Viimein koitti päivä odotetun excursion, ajankohta tosin oli siirtynyt viikolla myöhemmäksi yleislakon seurauksena. Tästä syystä vaihtareita oli paikalla vain minä ja Tuuli, saksalaiset olivat jo menneet mailleen. Matkalle lähti myös kasa paikallisia, joiden seuraava harjoitustyö kohdistuisi kyseiselle alueelle. Meillä ei ollut mitään käsitystä minne olemme matkalla, tai mikä meitä odottaisi, opettajamme oli ainoastaan kehunut aluetta näkemisen arvoiseksi. Ja kuka mitään syitä excursiolle kaipaakaan.
Perillä meitä odotti varsin erikoinen näky; keskellä vuoriston autiutta oli kirkko, pieni luostari sekä monilta osin upouusi konferenssikeskus. Alueen historia ajoittuu vuoteen 1468, jolloin Neitsyt Maria ilmestyi pappi Baltzategille kyseisellä paikalla. Pappi löysi kohtaamisen jälkeen Mariaa esittävän patsaan pusikosta ja näin ollen oli luonnollista rakentaa, ensin varsin vaatimaton, myöhemmin lukuisia kertoja uudistettu, kirkko pyhän reliikin majapaikaksi.
Kuvissa näkyvä kirkko vihittiin käyttöön 1952, suunnittelutyöhön osallistui kilpailun voittaneen arkkitehdin lisäksi lukuisia paikallisia taiteilijoita. Lopputuloksen kauneutta arvostaakseen pitää kuulemma ymmärtää baskien mielenlaatua, me emme Tuulin kanssa ilmeisesti ole viettäneet vielä tarpeeksi aikaa baskimaassa, lopputulosta kun lähinnä voisi kuvata termillä ¡Qué raro! tarkoittaen Onpas outo.
Maisemaa kelpasi katsella, tarkkasilmäisille taasen tutkittavaa, kukkulan laelta on löydettävissä tuttu symboli.
Vaalella kivellä verhottu osuus oli uutta, rakennus toimii lähinnä kokous, tms. käytössä, eivät vielä itsekään ihan tiedä.
Vaalella kivellä verhottu osuus oli uutta, rakennus toimii lähinnä kokous, tms. käytössä, eivät vielä itsekään ihan tiedä.
Pimeän käytävän jälkeen pääsimme retken ehdottomaan kohokohtaan,
Parkkitasanteen alle muodostui neljä "tilaa" jotka aukenivat upeaan maisemaan. Tiloja on käyttänyt kuulemma paikallinen taiteilija, mutta täysin tyhjänä ne kuitenkin olivat, lukuunottamatta seinillä näkyviä iskulauseita ja nimikirjailuja. Paikallisten harkkatyönä on muuntaa tilat näyttelykäyttöön. Haastavaa, sillä harva taideteos voi kilpailla avautuvan maiseman kanssa.
Tämän jälkeen olikin hieman ristiriitaiset tunteet kirkkoa kohtaan, jota opettajamme kehui upeaksi ja uniikiksi koko maailmassa. Selvä.
Jostakin syystä koko ajan kirkon näkyessä sitä vain mietti miten kipeää olisi lentää pahki kivipintaa.
Alttaritausta oli kirkon parasta antia, keskipisteessä jo aiemmin mainittu ~30 cm Neitsyt Marian patsas. Samaten on huomioitavissa ylintä ikkunaa varten tehty viiste yläpohjan alapinnassa.
Piikkikivipinta hieman erottui kokonaisuudesta, sekä hyvässä että pahassa. Paikan rauhasta nauttimista hieman hankaloitti viereinen rakennustyömaa, hotellihan siinä oli valmistumassa. Se on sitä nykyaikaa.
Kongressikeskuksen vieressä oli varsin hyvämassainen kaunotar, hiljentymistilana lähinnä toimiva. Sisällä oli kuultavissa mystistä messuamista, taisi tosin olla kauttimista lähtöisin.
Lopuksi tietenkin muistutus eräästä kiistämättömästä tosiseikasta.
Paluumatkalla tutustuimme Pelota Vasco-peliareenaan, kyseessä on kansallispeli, jossa lyödään paljaalla kädellä kumipalloa seinään.
Kyllä moisella tilaohjelmalla kelpaa.
Kylästä löytyi myös esimerkki espanjalaisesta hirsirakentamisesta, vanha asema oli muutettu kirjastoksi ja kylkeen oli liitetty lähinnä hissi/porras/vessa-palvelut tarjoava lisäosa. Paikalliset ihmettelivät suuresti arkkitehtiopiskelijoiden intoa kuvata rakennusta, jota he pitivät hyvin rumana. Tietyt asiat eivät muutu, oli maa mikä tahansa.
